torstai 31. maaliskuuta 2011

Koko perheelle sopivaa ruokaa

Silläkin uhalla, että kuulostan "pirteältä perheenemännältä" (pahaa-aavistamaton feissari kutsui minua tällä nimellä), tätä on pakko hehkuttaa hiukan: onnistuin tänään toteuttamaan baby-lead weaningin kauneinta ydinideaa, saman ruoan äärelle kokoontumista! Koko perhe nimittäin söi illalliseksi samaa ruokaa, herkullista torin antimista valmistettua sosekeittoa. Aikuisten versio pimpattiin mozzarellakuulilla ja mustapippurilla, mutta muuten keitto oli tismalleen samaa.



Sormiruokailijan & co. sosekeitto

öljyä (esim. rypsi- tai oliiviöljyä)
3 valkosipulinkynttä 
2 sipulia
3 perunaa
3 porkkanaa
1 palsternakka
2 dl kaurakermaa
(+tuunaa aikuisten versio haluamallasi tavalla, esim. juustokuutioilla, tuorejuustonokareilla tai paahdetuilla siemenillä)

Kuullota sipuleita hetki kattilassa öljyssä. Lisää kuoritut ja pilkotut kasvikset. Kun kasvikset ovat pehmeitä, soseuta keitto ja lorauta joukkoon vielä kaurakerma. Annostele lautasille ja mausta aikuisten annokset haluamallasi tavalla.

Olin kuullut moneltakin taholta, että Laatupaakarin maissinaksut ovat vallan mahtavaa sormiruokaa. Koska lusikka ei vielä aina mene Irikseltä täsmälleen oikeaan osoitteeseen, ajattelimme antaa hänen dippailla näitä täysin suolattomia, pelkästä maissista valmistettuja naksuja keitttoon. Lopputuloksena oli todella onnellinen herkuttelija sekä stressittömät vanhemmat, joiden ei tarvinnut yrittää osua lusikalla suuhun. Sekä tietenkin monta uutta makua kertaheitolla: valkosipuli, sipuli, palsternakka sekä tietenkin maissi.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Vaivaamaton leipä, vaivaton leipä!

Sekä vehnätön että hiivaton viikko ovat menestyksekkäästi takanapäin! Aion toki välttää ökyvaaleita ja ikipehmeitä markettileipiä jatkossakin, mutta täytyy myöntää, että hyvä vaalea leipä on parhaimmillaan käsittämättömän hyvää. Eilen aloin himoita tuoretta leipää erityisen paljon, joten pyöräytin tällaisen maailman helpoimman maalaisleivän. (Tosin voiko puhua "pyöräyttämisestä", jos taikinaa kohotetaan yli puoli vuorokautta?) Ruoanlaittoni painottuu yleensä muihin osa-alueisiin kuin leipomiseen siksi että vihaan työlästä ja sotkuista vaivaamista, mutta trendikkäintä onkin nyt New York Timesissä hehkutettu no-knead bread, jossa taikinan ainekset huiskautetaan nopeasti yhteen ja jätetään kohoamaan todella pitkäksi aikaa; hiivaa ei tarvita pitkän kohoamisajan takia juuri ollenkaan. Taikinan neste on kylmää, ei kädenlämpöistä, ja leipä paistetaan kannellisessa astiassa. Minulla oli omat epäilykseni (sekä pari kauhuskenaariota kattilaan tarttuvasta taikinasta), mutta ah ihmettä, leivästä tuli niin hyvää, että hotkimme sen kahteen pekkaan illalliseksi. Suosittelenkin tuplaamaan annoksen, jos leivästä haluaa nauttia vielä seuraavanakin päivänä.

Helppo maalaisleipä

3 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
1 dl ruis- tai grahamjauhoja
1 tl suolaa
veitsenkärjellinen (siis ihan todella pieni määrä, noini 1/8 tl!) kuivahiivaa
2 dl kylmää vettä


* Sekoita nopeasti sekaisin kaikki ainekset: älä vaivaa! Peitä kulho kelmulla ja anna kohota vähintään 12 tuntia. 
* Levitä leivinliina pöydälle, ripottele liinalle jauhoja ja kaada taikina sen päälle. Painele taikina ohuehkoksi levyksi, jotta pääset eroon ilmakuplista. Käännä taikinalevyn nelinkerroin. Ripottele taikinan päälle jauhoja ja kääri liina löyhästi taikinan ympärille. Jätä kohoamaan vielä pariksi tunniksi.
* Laita kannellinen, uuninkestävä pata tai kattila uuniin ja laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Kun uuni on kuuma, ota kattila uunista ja kumoa taikina siihen. Laita kansi takaisin kattilan päälle. Paista leipää parikymmentä minuuttia. Ota kansi pois ja jatka paistamista vielä toiset parikymmentä minuuttia. 
Näin täydellistä crustia en ole ikinä saanut tavallisella hiivalla aikaan! Hyvät uutiset ovat lisäksi ne, että hiivan vähäisen määrän takia leipä on ilmeisesti huomattavasti ravinteikkaampaa kuin tavallinen huippuhiivattu yksilö.

Lohta vauvalle

Jonkun neuvolan esitteen mukaan vauvan tulisi saada kalaa pari kertaa viikossa. Siinäpä vasta haastetta äidille, joka ei juuri koskaan ole kokannut kalaa (en tässä edes mainitse isää, joka yleensä valmistaa vain judías verdesejä, hedelmäsalaatteja ja kasvistortilloita mutta tiskaa kyllä senkin edestä) eikä halua ruokapöytäänsä mitään täysin epäeettistä. Iris aloitti kalataipaleensa kuhalla ja jatkoi tänään sitä palalla Hakaniemen hallista ostettua vapaana kasvanutta merilohta. Laitoin samalla meille pastaa, joten pienen kalanpalasensa kanssa Iris sai muutaman suolattomassa vedessä keitetyn pennen. Ei tämä vielä ihan parsakaalin veroista herkkua ollut, mutta getting there...

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Buffetia buffetin perään: polttarit!

Olin elämäni ensimmäistä kertaa kaasona. Nyt polttarit ovat onnellisesti takanapäin: veimme morsiamen muun muassa Tallinnan-seikkailulle, jonka ohjelmaa oli säädetty pitkään ja hartaasti. Kenties kaikkein haasteellisinta oli kuitenkin miettiä miten ruokkia suurta luultavasti nälkäistä porukkaa suhteellisen halvalla ja samalla pitää huolta siitä, että kaikille (kasvissyöjille, keliaakikoille ja krapulaisille) löytyy jotakin. Vastaus on perin helppo: buffet se polttariporukan tiellä pitää! Olin etukäteen pelännyt hiukan Viking Linen buffettia: sielujeni silmin näin meidät pumppaamassa viinihanoja ja etsivän lihapullien, prinssinnakkien ja suklaamoussen keskeltä jotakin oikeasti maistuvaa. Taisin kuitenkin olla ennakkoluuloinen, sillä buffet yllätti raikkaudellaan ja runsaudellaan! Olin liian nälkäinen kuvatakseni alkupaloja (tuoretta vihersalaattia, parsaa, oliiveja, papuja, quinoaa, artisokkaa, pinjansiemeniä, kasvispateeta, merileväkaviaaria, graavilohta...) mutta pääruoan aikana kykenin jo kaivamaan kameran esiin: samalla lautasella komeilee muun muassa kasvisburritoja, lohkoperunoita, vihannestorni sekä punajuurisalaatti.

Pääsimme polttareiden aikana vielä toiseenkin buffettiin: Arabian viehättävään Dylaniin, jonka notkuvia salaattipöytiä olen joskus ennenkin kehunut. Jossakin ravintola-arviossa Dylanin brunssia moitittiin siitä, että siellä määrä korvaa laadun: okei, määrää riittää (salaatteja on vähintään kymmenen, leipälajeja viisi, pelkkiä jälkiruokapiirakoita kymmeniä: ongelmana on lähinnä runsaudenpula) mutta oli sitä laatuakin (persoonallisissa salaateissa kättä löivät mm. feta, bataatti, kapris ja rucola...). Ainoa pitkä miinus tulee tuoremehun puuttumisesta: aika paha hieman krapulaiselle sunnuntaiseurueelle!
Ps. Polttarit merkitsivät myös sitä, että olin elämäni toistaiseksi pisimmän ajanjakson (n. 14 tuntia!) ilman Iristä. Olin korkeintaan hiukan huolestunut pakasteessa olevan maidon riittävyydestä, mutta kun lopulta kömmin kotiin, vauva ja isä olivat mitä sikeimmässä unessa. Eläköön taas kerran maitopumppu!

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Leipää vauvalle

...ja leipää äidille! Tänä aamuna mieleni teki jotain oikein herkullista leipää. Satun olemaan tämän viikon hiivattomalla dieetillä (sokeritonta viikkoa seurasi vehnätön viikko, ja tämän jälkeen on tarkoitus sinnitellä vielä neljäs viikko ilman maitotuotteita!), ja kuten arvata saattaa, juuri kukaan leipomoja ja ihanaa Samsaraa lukuunottamatta ei valmista hiivatonta leipää. Vauvalle puolestaan ei saa antaa sokeria tai suolaa, joten päätin loihtia aamiaiseksi vauvalle sopivaa leipää eli meille molemmille yhteisen käden käänteessä valmistuvan kaura-vehnärieskan.

Vauvalle sopiva leipä

2 dl kaurahiutaleita
0,5 dl vehnäjauhoja
2 dl vettä
2 rkl öljyä

Sekoita taikina nopeasti massaksi ja painele leivinpaperille korkeintaan sentin paksuisia leipäsiä. Jos haluat tehdä erillisiä "aikuisten versioita", ripottele aikuisten leipästen päälle varovasti hiukan suolaa. Paista 200 asteessa noin vartti.

Tässä alle puolessa tunnissa valmistunut aamiaisemme! Iris ei vielä saa leipästensä päälle mozzarellaa, tomaattia ja tuoretta basilikaa... Mutta se ei hänen intoaan tuntunut haittaavan!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Ystäväruokaa

Ystäväpariskunta sai viikko sitten vauvan, ja olimme juuri ihailemassa pientä ihmettä jo toista kertaa. Koska oma kokemukseni oli, että vauvaperheeseen lahjoitetaan lähinnä kaikenlaista tavaraa, ajattelimme että miljoonannen bodyn tai pikkutossujen sijaan laittaisimme hyvää ruokaa. Pakkasimme siis kulahtaneeseen kangaskassiin sipulia, valkosipulia, perunoita, porkkanoita, tomaattimurskaa, linssejä sekä sauvasekoittimen ja lähdimme matkaan. Tuloksena oli tämä viisi suuta ravinnut maailman helpoin linssikeitto!

Ystävien linssikeitto

n. 4 dl punaisia linssejä (meillä sattui olemaan mainioita ja nopeakeittoisia Myllyn paras -merkkisiä linssilastuja; huomasin juuri tässä niitä googlatessani että niiden valmistus on lopetettu!)
n. 8 dl vettä
1 tölkki tomaattimurskaa
1 sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä silputtuna
5 porkkanaa
3 perunaa
2 tomaattia 
suolaa, pippuria ja/tai kasvisliemikuutio/sopiva määrä kasvisliemijauhetta: linssikeitto on erinomaista ruokaa vauvalle, mutta lisää suola tai kasvisliemi vasta sen jälkeen kun olet ottanut vauvan annoksen erilleen! 

Kuullota valkosipuli- ja sipulisilppua öljyssä. Lisää vesi ja kuoritut + pilkotut juurekset. Anna kiehua noin vartin verran. Lisää tomaattimurska ja aidon tomaatin lohkot. Soseuta. Mausta tarpeen mukaan ja lisää nestettä, jos keitto tuntuu liian paksulta. 
Iris ei tällä kertaa maistanut linssikeittoa, koska olin ehtinyt tehdä keiton hiukan suolaa sisältävään kasvisliemeen alusta lähtien. Muuten hänen viime päivien sormiruokaseikkailunsa on ollut huimaa: toissapäivänä hän pisteli puolikkaan keitetyn kananmunan ja eilen kolmasosafileen oliiviiöljyssä huolellisesti paistettua, erään toisen ystävän isän kalastamaa kuhaa. Olen itse melko harvoin ja valikoivasti kalaa syövä kasvissyöjä, mikä varmasti tulee heijastumaan Iriksen ruokavalioon, mutta mikäpä voisi olla sen parempaa ja eettisempää kalaa kuin itse kalastettu gourmet-kuha, joka melkein sulaa suussa? Iris lisäksi innostui kuhasta niin paljon, että aterian päätyttyä sitä löytyi jopa hiuksista... Kala on hyvää sormiruokaa!

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Soijastroganoff

On jo pitkään tehnyt mieli hyvää stroganoffia (äiti teki lapsuudessa siitä niin hyvää lihaversiota) mutta hyvää kasvisreseptiä ei ole osunut kohdalle. Päätin tänään laatia omani, ja käytin siinä monien inhoamia soijasuikaleita - korvatkaa vapaasti vaikkapa sopivilla tofusuikaileilla, ruoan pääosassa on joka tapauksessa pieneksi kuutioitu suolakurkku!

Soijastroganoff

5 dl soijasuikaleita
 keittovettä

2 sipulia 
2 dl kermaa (tai soijakermaa)/smetanaa
1 tölkki (70 g) tomaattipyreetä
1-2 keskikokoista suolakurkkua
1 rkl sinappia

Keitä ensin soijasuikaleita 10 minuuttia. Voit maustaa veden esim. kasvisliemikuutiolla.
Kuullota pilkottu sipuli pannulla. Lisää joukkoon keitetyt soijasuikaleet, kerma/smetana ja tomaattipyree. Hauduta 10 minuuttia ja lisää lopuksi suolakurkkukuutiot ja sinappi. Jos kastike tuntuu tönköltä, lisää kiehuvaa vettä. Tarjoile esimerkiksi perunoiden tai riisin kanssa. 

torstai 17. maaliskuuta 2011

Puuroa kansalle

Pitelen kädessäni neuvolan ruokaesitettä, jossa lapselle käsketään antamaan puuroa iltaisin puolen vuoden iästä lähtien, aamuin illoin kahdeksan kuukauden ikäisestä lähtien. Okei, puuro on terveellistä, puuro on vatsaystävällistä, puuro on perusruokaa, puuro on ennen kaikkea halpaa... mutta onko kaikesta huolimatta hiukan liioteltua vetää puuroa kaksi kertaa päivässä? Kahden maan kansalaisena olen jo huomannut, että vauvoille tuputetaan joka maassa sitä kaikken kotoisinta, turvallisinta ja usein myös taloudellisinta vaihtoehtoa. Siinä missä meillä maistellaan perunaa ja puuroa, espanjalaisvauvat esimerkiksi aloittavat kiinteän ruokauransa tuorepuristetulla appelsiinimehulla! Tuntuu käsittämättömältä, eikö? Vaan jos kullanoransseja ja edullisia appelsiineja on koti pullollaan, ei yllätä että ihmiset kokevat ne kaikkein luontevimpana lastenruokana.

Koska nyt kuitenkin ollaan Suomessa, Iris sai ensimmäiset kaurapuuronsa pari iltaa sitten. Samalla hän sai ensimmäistä kertaa käteensä lusikan! Hän siis edelleen toki sormiruokailee, mutta tästä lähin kaikki lusikalla syötävä yritetään lappaa suuhun lusikalla. Edelleenkään vanhemmat eivät syötä Iristä, vaan hän yrittää alusta asti itse (mitä nyt vähän avustimme täydentämään lusikkaa). Kuten kuvasta näkyy, tavaraa meni nenään asti, mutta siihen nähden että asialla oltiin ihka ensimmäistä kertaa, suoritus ei ole mielestäni ollenkaan pahempi. 
Puuroa yllättäen jää tähteiksi aika paljon, mutta kas, siihenkin meillä on jo tarjota kierrätysvinkki: liimaiseksi jäähtynyt kaurapuuro on mitä täydellisintä kasvispihvien sidosainetta (korvaa sillä esimerkiksi kananmuna, soijamaito tai peruna)!

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Sormiruokaa käytännössä

Iris täyttää ensi viikolla seitsemän kuukautta. Hän on herkutellut kaikenlaista alkaen avokadosta ja banaanista perunaan ja porkkanaan, kesäkurpitsaan ja parsakaaliin, omenaan ja hunajameloniin. Uusin aluevaltaus ja kenties suosikkikin on tofu. On aika koota sormiruokailun hyödyllisiksi havaitsemiamme perusperiaatteita ruokailun alkutaipaleen eli tässä tapauksessa ensimmäisen kuukauden ajalta. Lista on koottu lukuisten kirjojen, tutkimusten, blogien sekä tietenkin omien kokemuksiemme perusteella.

 * Muista aina, että lapsen täytyy istua pystyasennossa (älä koskaan anna hänen syödä esimerkiksi sitterissä). Jos hän ei vielä istu syöttötuolissa, pidä häntä sylissä.
* Totuta lapsi jo pian muun perheen ruokarytmiin. Aloita sormiruokailu esimerkiksi yhdellä aterialla päivässä (vaikkapa lounaalla) ja lisää sitten pikkuhiljaa mukaan päivän muut ateriat.
* Hyviä aloitusruokia ovat esimerkiksi höyrytetyt/keitetyt peruna, porkkana, parsakaali yms., tai hedelmät, esimerkiksi avokado, banaani, mango tai päärynä.
* Kun lapsi on tutustunut pariin perusmakuun ja oivaltanut mistä syömisessä on kyse, voit alkaa tarjoilla monipuolisesti erilaisia ruokia, myös samalla aterialla. Ellei suvussa ole allergioita, lapsi voi jo pian syödä omia versioitaan perheen muusta ruoasta. Ainoa ehdoton nyrkkisääntö, josta kaikki asiantuntijat (ja neuvola!) ovat samaa mieltä, on että suolaa ja sokeria tulee välttää koko ensimmäisen elinvuoden ajan. 
* Pilko ruoat nyrkkiin alussa sopiviksi lohkoiksi tai palasiksi. Kun lapsi on enemmän tai vähemmän käsittänyt mistä syömisessä on kyse, hänelle voi laittaa käteen lusikan. Samalla ruokia voi pikku hiljaa muokata ruokailuvälineystävällisempään suuntaan (puurot, paksut sosekeitot jne.)
* Älä koskaan hoputa lasta saati pakota häntä syömään. Sormiruokailun ydinajatus on, että lapsi oppii syömään omaan tahtiinsa ja oman todellisen tarpeensa mukaan. Ruokia menee aluksi naurettavan pieniä määriä (muutama puolikas parsakaalinkukinto, neljäsosaperuna ja niin edelleen), mutta tärkeintä onkin tässä vaiheessa niihin tutustuminen. Lapsi kyllä tietää, milloin vatsa on täysi.
* Muista, että ainakin yhden vuoden ikään asti kaiken kiinteän ravinnon on tarkoitus olla lisäruokaa. Vauvan ruokaympyrän tärkein pilari koko ensimmäisen elinvuoden ajan on äidinmaito. Eri tutkimuksissa esiintyy eriäviä mielipiteitä sen suhteen, tulisiko maito tarjoilla ennen vai jälkeen kiinteän ruoan. Jotkut ovat sitä mieltä, että maito täyttää liiaksi vatsaa jotta lapsi jaksaisi syödä kiinteitä, toiset taas ovat sitä mieltä että nälkäiseen vatsaan hotkittu kiinteä ruoka vähentää imuhalukkuutta ja siis pikkuhiljaa maidontuotantoa. Oma kokemukseni on, ettei imetyksellä ole tässä niin väliä: Iris on ollut kiinteästä ruoasta aivan yhtä kiinnostunut imetyksen jälkeen kuin silloinkin, kun olen ollut itse jossakin muualla eikä maitoa ole ollut ollenkaan tarjolla kiinteän aterian yhteydessä.

”Libérense de los triturados” (”vapautukaa soseista”), luin nerokkaan espanjalaislastenlääkäri Carlos Gonzálezin kirjasta vasta valmistautuessani antamaan kiinteitä ruokia vauvalleni. Ihmettelin tuolloin hiukan lausahduksen pateettista sävyä, mutta ymmärsin sittemmin, että itse valmistetuissa soseissa on aikamoinen vaiva ja välineiden tiskaaminen siihen nähden, että lapsi lopulta saa alas kaksi teelusikallista, kaupan soseet (joita itse usein ostin evääksi tai täytekakkujen täytteeksi) ovat aivan käsittämätöntä huttua. Katsokaa nyt tätäkin Piltin mangososetta:


Mangoa on soseesta kolmasosa: loppu on vettä, lisättyä hedelmäsokeria (!) sekä riisitärkkelystä (!!).  Näiden lisäksi on vielä erilaisia sakeuttamisaineita sekä lisättyä C-vitamiinia. Kaiken tämän lisäksi ajatusta lapselle tarjotusta "oikeasta ruoasta" puoltaa se, että aitoja kiinteitä ruokia syömällä hän oppii maistamaan, hienontamaan ja nielemään alusta alkaen itse, sekä tietenkin tunnistamaan oikeiden ruokien oikeita makuja. Käsi sydämelle: söisittekö itse mieluummin tätä kirjaimellisestikin vetistä lisäainemössöä vai natustaisitteko auringon makeuttamaa, tahmean mehukasta oikeaa kullankeltaista mangoviipaletta?

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Sunnuntain kasvispaella

Olen naimisissa espanjalaisen kanssa, joten purjehdin epäilemättä vaarallisilla vesillä kokkaillessani paellaa. Espanjalaisen munakkaan tyrin traumaattisen pahasti kerran enkä ole koskaan uskaltanut yrittää uudelleen, mutta paellan kanssa olemme aina olleet hyvää pataa. Tämä on tosin todellinen hippiversio: Valencian kulinaristit tiputtaisivat varmasti mustekalatapaksensa rinnuksilleen, jos tietäisivät, että minun paellassani on tofua! Paella on lisäksi täydellistä sormiruokaperheen sunnuntairuokaa: pilkottavaa on jaettavaksi asti, ja ennen varsinaista risottovaihetta pilkottuja vihanneksia voi tarjoilla vauvalle. Iris esimerkiksi söi tänään ensimmäistä kertaa tofua!

Kasvispaella (4-6 hengelle)

2 sipulia
2 paprikaa (mielellään erivärisiä)
1 munakoiso
3 valkosipulinkynttä
1 paketti tofua
5 dl hyvää risottoriisiä (raahaamme omamme Espanjasta asti)
kasvislientä tarpeen mukaan 
suolaa, paprikajauhetta, sahramia (sahramin puuttuessa kurkumalla saa samankaltaisen kauniin värin)



Paista silputtuja vihanneksia hetki reilussa määrässä hyvää oliiviöljyä. Lisää pannulle tofu. Kun kaikki on kuullottunut kauniisti ja tofun pinta näyttää hiukan paistuneelta, lisää joukkoon riisi. Paistele muutama minuutti, lisää tarvittaessa öljyä. Tämän jälkeen lisää pannulle hiljalleen kiehuvaa kasvislientä. Ideana on lisätä lientä vähitellen, niin ettei riisi missään vaiheessa ui vedessä tai toisaalta pala pohjaan. Noin vartin päästä riisiä voi alkaa maistelemaan ja arvioimaan, tarvitseeko se vielä lisää nestettä. Lisää lopuksi mausteet. Kun paella on valmis, käännä liesi vielä hetkeksi täysille: näin saat pohjaan ja reunoille espanjalaisten rakastaman rapean socarratin, joka rouskuu mukavasti hampaissa.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Lomalla Savossa

Vietimme neljä päivää Iriksen kanssa kahden kesken. Satun olemaan keskellä useampaa valtavaa työprojektia, joista ainakin yksi oli pakko selättää jo tällä viikolla. Helppo ratkaisu: pyrähdys vanhempieni luokse. Se merkitsee poikkeuksetta useampia sylejä, lastenhoitoapua ja työrauhaa sekä tietenkin jonkun muun tekemää hyvää ruokaa. Iris maisteli elämänsä ensimmäistä kertaa parsakaalia ja vaikutti pitävän siitä oikein paljon. En tullutkaan ajatelleeksi, kuinka ergonominen ruoka se on sormiruokailijaa ajatellen: varresta kiinni vaan, niin ainakin osa kukinnoista menee väistämättäkin suuhun asti.

Isäni loihti meille muun muassa tällaista kaurarieskaa Juvalla sijaitsevan Rapion myllyn kaurahelmistä (myös kaurahelmipakkauksessa ollut resepti on heidän sivuiltaan). Idyllinen mylly on ehdottomasti esimerkiksi kesäretken arvoinen! Rieskan päälle levitettiin isän legendaarista kylmäsavulohilevitettä.

Kaurarieska helmistä

7 dl vettä
2½ dl kaurahelmiä
1½ tl suolaa

½ l maitoa
2 munaa
2 rkl öljyä
3 dl vehnäjauhoja

Keitä kaurahelmiä vedessä n. 20-30 min.
Lisää muut aineet. Kaada seos leivinpaperin päälle uuninpellille ja paista 250C:ssa noin 20-25 min.




Savulohilevite

paketti hyvää kylmäsavulohta pieninä suikaleina
paketti smetanaa
pieni punasipuli hienona silppuna
muutama tippa konjakkia
valko- tai mustapippuria

Sekoita kaikki ainekset yhteen ja herkuttele rieskan tai minkä tahansa leivän päällä.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Hedelmiä koko kansalle

Sokeriton viikko on lähtenyt käyntiin ihan siedettävissä merkeissä siitä huolimatta, että kaikessa tuntuu olevan sokeria! Karjalanpiirakat, pastakastikkeet, muka maustamaton soijajugurtti, erilaiset mausteseokset, you name it. Ongelmana on tähän asti ollut lähinnä se, että (vaikka ikinä en ole ollut mikään erityinen sokerihiiri) yhtäkkiä huomaan että sitä tekee kummasti mieli. Yllä salainen aseeni, Ekolosta löytynyt raakasuklaa, jossa ei ole sokerin häivää.

Iris on jatkanut kokeilujaan erilaisten hedelmien parissa, ja koska sormiruokailun filosofiaan kuuluu olennaisesti se, että vauva varhaisessa vaiheessa söisi mahdollisimman samaa ruokaa kuin muukin perhe, sävelsin meille tällaisen keväisen salaatin. Huomio: kastike on vain aikuisille!

Keväinen hedelmäsalaatti

sopivina lohkoina:

hunajamelonia
päärynää
banaania
omenaa 
avokadoa

kastike:

yhden limen mehu (jos olet oikein viitseliäs, raasta joukkoon myös hyvin pestyn limen kuorta)
kourallinen tuoretta minttua pienenä silppuna
pari ruokalusikallista hyvää hunajaa

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Bye bye sugar

Huomenna se alkaa: sokeriton viikko!

Olen vuosikaudet flirttailut ajatuksella detox-dieetille ryhtymisestä. Läntinen maailma on toki pullollaan erilaisia puhdistautumisdieettejä aina paastoista mehukuureihin ja kaalikeittoihmeisiin, mutta en missään vaiheessa ole suunnitellut mitään niin radikaalia. Syön mielestäni terveellisesti, mutta niin monen muun tavoin taidan popsia liikaa ainakin valkoista sokeria, vehnäjauhoja, hiivaa ja lehmänmaitoa. Sokerin ja vehnän nopeat hiilihydraatit väsyttävät, liika hiiva pitää yllä monia kroonisia sairauksia (mm. poskiontelontulehdusta, jonka harvinaisen sitkeän version kanssa olen kamppaillut lähes koko talven) ja maitotuotteet usein turvottavat. Olen kuitenkin ollut raskaana ja imettänyt nyt yhteensä kohta puolitoista vuotta, joten mikään täydellinen ruokavalionvaihdos ei nyt tule kyseeseen. Siksi olen päättänyt edetä aine kerrallaan: aina yksi viikko ilman kutakin. Jos kuukauden päästä, kaikki aineet läpikäytyäni, jonkin poistaminen tuntuisi erityisen hyvältä, aion vähentää sitä ruokavaliostani. Ellei muuta, opin tarkkailemaan mitä missäkin tutussa ja turvallisessa elintarvikkeessa piileskelee. Itse asiassa taidan aloittaa haasteellisimmasta päästä: piilosokeria on kaikkialla. Äsken söin haikeana jälkiruoaksi laskiaispullan, sillä pullan kaltaiset makeat, maitoon leivotut ja kohotetut leivonnaiset taitavat olla harvoja herkkuja, joihin en saa koskea koko seuraavan kuukauden aikana.

Ja onneksi tätä dieettiä ei tarvitse kestää yksin: vauva nimittäin detoxaa joka ainoa päivä! Tänään hän mussutti innokkaasti oliiviöljyssä paistettuja kesäkurpitsanviipaleita, jotka olivat päätymässä aikuisten lasagneen.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Hunajamelonia hopealautaselta

before
 Ystäväni toi eilen tuliaisiksi hunajamelonin. Ah, siitä olikin aikaa kun viimeksi iskin hampaani sen mehevään hedelmälihaan! On sanomattakin selvää, että Iriskin sai maistiaiset.

Pieni tilannekatsaus: Iris on nyt kahden viikon ajan syönyt kiinteitä, ja tähän mennessä hän on maistellut (tässä järjestyksessä) avokadoa, banaania, porkkanaa, perunaa, mandariinia ja tänään tätä hunajamelonia. Selkeitä suosikkeja taisivat olla avokado ja porkkana, mutta kaikkia on järsitty antaumuksella ja iloisena. Näissä kahdessa viikossa myös koordinaatio on parantunut huimasti: avokadoa putsattiin vielä korvista ja hiuksista, mutta jo porkkanan kohdalla suurin osa ruoasta löysi tiensä nimenomaan suuhun.  

Olin kuvitellut että neuvolassa ihmetellään sormiruokameininkiämme ja käydään läpi ne yleisimmät ennakkoluulot (”no mutta eihän se saa alas mitään ilman hampaita”, ”voi voi, tukehtumisvaara” ja ”hirveä sotku ja vaiva”) mutta olen tainnut olla onnekas, sillä terveydenhoitaja kehui valintaa hyväksi ja kirjasi sen vieläpä neuvolakorttiinkin. Iris on sormiruokaillut ihmisten ilmoilla jo monta kertaa, eikä kukaan ole kummastellut toimintaamme sen kummemmin, oikeastaan päinvastoin. Monia pikku sormiruokailijoita viedään muitta mutkitta ravintoloihinkin, ja me aiomme urheasti tehdä saman. Tie on sitä paitsi jo selvä: Unicaféssa Iris pisteli puolikkaan perunan, ja seuraavaksi aion uskaltautua Café Talon brunssille!

after
ps. Otsikko on totta: emme ole vielä hankkineet sormiruokailijalle ilmiselvän hyödyllistä muovitarjottimellista syöttötuolia, joten siihen saakka hän syö tältä mummoni tarjottimelta. Se toimii paljon paremmin kuin kaikenlaiset muumilautaset, joissa kuva oli sisältöä tärkeämpi. Uskoisin että mummo osaisi arvostaa tätä!

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Smoothieholic!

Okei okei, smoothiebuumi on jo takanapäin, mutta en malta olla hehkuttamatta hiukan syntymäpäivälahjaksi saamaani ihanaa blenderiä. Kolme-alkuinen ikäkauteni on lähtenyt käyntiin harvinaisen hyvin, ehkä siksi että olen aloittanut käytännössä jokaisen aamuni ihanalla smoothiella. Espanjassa sesongin hedelmät olivat runsaimmillaan (mm. mansikat ilmestyvät valikoimiin juuri tammikuussa!) joten minulla oli runsaasti mahdollisuuksia tuotekehitellä täydellistä smoothieta.

Aloitin surauttamalla smoothieksi lempiaineksiani: avokadoa, mansikoita, soijajugurttia (ja mahdollisesti kookosmaitoa). Lopputulos oli ihan mukiinmenevä (tai pikemminkin lasiinmenevä), mutta silti tuntui siltä, että jokainen ainesosa olisi parempi yksinään. Jatkoin kokeiluja erilaisilla trendikkäillä tuorepuuroilla (leseitä, kaikenlaisia siemeniä, gojimarjoja ym. likoamaan edellisenä iltana, blendaus heti aamutuimaan) mutta jäin kaipaamaan smoothiemaisuutta, sitä ihanaa samettista tunnetta jonka voi saavuttaa ainoastaan oikein herkullisen yksilön äärellä. Laajensin valikoimiani banaaniin (jota kokeilin sekä erilaisissa hedelmäsekoituksissa että maidon kanssa) mutta lopputulos oli hiukka pirtelömäinen. Lopulta, lähes kolmenkymmenen kokeilun jälkeen - tein tosiaan smoothien joka aamu - keksin, että samettisen, hiukan vaahtoisan ja kaikin tavoin täydellisen smoothien avain on useimmiten appelsiini. Tämä ihana hedelmä heitetään blenderiin kuorien poiston jälkeen sellaisenaan: valkoiset rihmat, jotka ainakin minä kiskon aina pois jos syön appelsiinia sellaisenaan, tekevät smoothiesta ihanan. Lisäksi lukemani mukaan ne sisältävät valtavat määrät kuituja (joka jää esimerkiksi puristettaessa pois). Tuotekehittely jatkuu, mutta sillä välin:


Täydellinen smoothie (kahdelle)

kaksi appelsiinia
kaksi banaania
yksi tai kaksi kiiviä
(noin senttimetrin pätkä tuoretta inkivääriä)

Hurauta blenderillä tasaiseksi. Anna blenderin käydä keskivoimakkuudella niin kauan, että kaikki ainesosat pilkkoutuvat ja että smoothie saa vaahtomaisen rakenteen.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Suomen herkut

Palasimme toissapäivänä takaisin Helsinkiin. Yritin hyvällä menestyksellä ahmia Espanjan suosikkiherkkujani (gazpachoa, pimientos del padróneja, patatas bravaseita ja niin edelleen) niin paljon etten kaipaisi niitä aivan valtavasti seuraavien parin kuukauden aikana. Kun lopulta pääsin omaan tuttuun S-markettiini, moiset Välimeren herkut olivat jääneet kauas unholaan. Olin tullut kauppaan vailla varsinaista ostoslistaa, ja koriini sukelsi kuin vaistonvaraisesti karjalanpiirakoita, ruisleipää, makeita luomuporkkanoita, Oltermannia, rahkaa, piimää ja kuhaa. Kursivoin viimeiset, koska en koskaan ole pitänyt piimästä ja syön kalaa kasvissyöjän katkerana kompromissina. Siinä se kuhafile vain yksinkertaisesti seisoi kalatiskissä, ja juuri sillä hetkellä minun oli pakko saada juuri se. Kokemattomuudestani kalojen kanssa kertoo se, että kotona jouduin soittamaan äidille ja kysymään, miten se oikein valmistetaan. Öljyä pannuun ja minuutti per puoli, sanoi äiti. Ja hiukan valkopippuria ja suolaa pintaan. Ihanaa! Löysin pakkasesta puolikkaan pariisinperunapakkauksen kalan seuraksi, ja porkkanaviipaleet höyrystin vihanneslisukkeeksi. Voitte arvata, kuka nakersi niistä osan.