sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Buffetia buffetin perään: polttarit!

Olin elämäni ensimmäistä kertaa kaasona. Nyt polttarit ovat onnellisesti takanapäin: veimme morsiamen muun muassa Tallinnan-seikkailulle, jonka ohjelmaa oli säädetty pitkään ja hartaasti. Kenties kaikkein haasteellisinta oli kuitenkin miettiä miten ruokkia suurta luultavasti nälkäistä porukkaa suhteellisen halvalla ja samalla pitää huolta siitä, että kaikille (kasvissyöjille, keliaakikoille ja krapulaisille) löytyy jotakin. Vastaus on perin helppo: buffet se polttariporukan tiellä pitää! Olin etukäteen pelännyt hiukan Viking Linen buffettia: sielujeni silmin näin meidät pumppaamassa viinihanoja ja etsivän lihapullien, prinssinnakkien ja suklaamoussen keskeltä jotakin oikeasti maistuvaa. Taisin kuitenkin olla ennakkoluuloinen, sillä buffet yllätti raikkaudellaan ja runsaudellaan! Olin liian nälkäinen kuvatakseni alkupaloja (tuoretta vihersalaattia, parsaa, oliiveja, papuja, quinoaa, artisokkaa, pinjansiemeniä, kasvispateeta, merileväkaviaaria, graavilohta...) mutta pääruoan aikana kykenin jo kaivamaan kameran esiin: samalla lautasella komeilee muun muassa kasvisburritoja, lohkoperunoita, vihannestorni sekä punajuurisalaatti.

Pääsimme polttareiden aikana vielä toiseenkin buffettiin: Arabian viehättävään Dylaniin, jonka notkuvia salaattipöytiä olen joskus ennenkin kehunut. Jossakin ravintola-arviossa Dylanin brunssia moitittiin siitä, että siellä määrä korvaa laadun: okei, määrää riittää (salaatteja on vähintään kymmenen, leipälajeja viisi, pelkkiä jälkiruokapiirakoita kymmeniä: ongelmana on lähinnä runsaudenpula) mutta oli sitä laatuakin (persoonallisissa salaateissa kättä löivät mm. feta, bataatti, kapris ja rucola...). Ainoa pitkä miinus tulee tuoremehun puuttumisesta: aika paha hieman krapulaiselle sunnuntaiseurueelle!
Ps. Polttarit merkitsivät myös sitä, että olin elämäni toistaiseksi pisimmän ajanjakson (n. 14 tuntia!) ilman Iristä. Olin korkeintaan hiukan huolestunut pakasteessa olevan maidon riittävyydestä, mutta kun lopulta kömmin kotiin, vauva ja isä olivat mitä sikeimmässä unessa. Eläköön taas kerran maitopumppu!

1 kommentti:

  1. Ah, ehdit mua ennen päivittämään polttariviikonlopusta. Yritän itse tehdä sen varmaan tänä iltana. Hitsi, oli kyllä kunnon ruokaherkut! Vatsani kurnii juuri ja vain haikeana muistelen viikonlopun notkuvia seisovia pöytiä...

    VastaaPoista