tiistai 17. heinäkuuta 2012

Lohipiirakka pienille ja isoille

Iriksen kummitäti Hanna oli brunssilla ja pyysi ohjetta herkulliseen lohipiirakkaan. Kas tässä blogin välityksellä tulee! Jos piirakan tekee lohifileestä eikä valmiina ostetusta kylmäsavulohesta, siitä saa suolatonta ja siis jopa (alle) yksivuotiaille sopivaa. Jos haluat tehdä piirakasta "vauvaversion" tai maidottoman version esimerkiksi allergikoille, käytä pohjassa margariinia ja täytteessä lohifilettä ja kaurakermaa.


Lohipiirakka


pohja:

125 g voita, margariinia tai voi-rahkaseosta

3 dl vehnäjauhoja
3 rkl vettä


täytteet:
200 g lohifilettä/kylmäsavulohta vakuumipaketissa
2 munaa
2 dl kermaa
(1 tl mustapippuria)


Tee pohja: nypi rasva (+rahka) ja jauhot yhteen ja lisää lopuksi vesi. Tee nopeasti pallomainen taikina ja laita jääkaappiin vähintään tunniksi. Painele tunnin päästä taikina vuokaan (teflonia ja keraamista vuokaa on molempia kokeiltu ja toimivat hyvin) ohueksi kerrokseksi ja pistele haarukalla.


Tee täyte: ripottele pohjan päälle joko pilkottu kylmäsavulohi (suolaisehko aikuisten versio) tai pannulla öljytilkassa paistettu lohifilee, jonka voi jo pannulla painella palasiksi. Sekoita munat + kerma ja valuta ne lohen päälle. 


Paista koko komeutta 225 asteessa noin 20 min.

Iris syö tässä vielä juustokakun jämiä koska aikuisilla oli tällä kertaa se suolainen versio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti